Rahoituslaitokset ovat harvoin raportointivelvollisia vain omasta liiketoiminnastaan. Pankki, vakuutusyhtiö tai varainhoitaja kohtaa velvoitteita omasta organisaatiostaan, ja samanaikaisesti velvoitteita, jotka johtuvat roolista rahoittajana tai sijoittajana. Tämä toinen taso syntyy siitä, että myönnetyn pääoman ilmasto- ja kestävyysvaikutus luetaan ainakin osittain itse laitoksen vastuulle. Siinä missä tuotantoyritys raportoi omasta ketjustaan, rahoituslaitoksen on usein sanottava jotain myös asiakkaidensa ja sijoituskohteidensa ketjusta. Tämä tekee soveltamisalasta laajemman kuin useimmilla muilla sektoreilla, ja tätä aliarvioidaan rakenteellisesti ensimmäisessä kartoituksessa.
Se, koskeeko jokin raportointivelvoite laitosta, riippuu toimiluvan tyypistä, taseen koosta tai hoidetun varallisuuden määrästä, ja siitä, onko laitos pörssinoteerattu. Vakuutusyhtiöllä on erilaisia kytkentäkohtia kuin sijoituspalveluyrityksellä, ja pieni alueellinen pankki voi kuulua eri kynnysarvojen alle kuin suurpankki. Lisäksi sektorikohtaiset kestävyysvelvoitteet vaikuttavat yleisten raportointikehysten rinnalla, omine määritelmineen siitä, mitä pidetään kestävänä, ja omine indikaattoreineen ilmastoriskille altistumisesta. Se, mikä sääntöyhdistelmä soveltuu ja mistä ajankohdasta alkaen, riippuu laitoksen tarkasta kvalifikaatiosta. Tämä kvalifikaatio muuttuu myös, kun laitoksen koko muuttuu, kun tapahtuu fuusio, tai kun lainsäätäjä muuttaa kynnysarvoja. Ajantasainen jaottelu ja tarkat määräajat löytyvät lakitekstistä ja siihen liittyvistä teknisistä standardeista, eivät kiinteästä taulukosta, joka pitäisi paikkansa vielä huomennakin.
Eurooppalaiset kehykset rahoitussektorille pannaan täytäntöön kansallisesti ja niitä täydennetään toisinaan kansallisesti, omine valvontatulkintoineen jäsenvaltioittain. Useassa maassa toimiva laitos voi kohdata erilaisia tulkintoja samasta eurooppalaisesta säännöstä, riippuen siitä, miten kansallinen valvoja siihen suhtautuu. Tämä on samaa dynamiikkaa, joka näkyy energiasektoriin sovellettavissa ESG-velvoitteissa ja kiinteistösektoriin sovellettavissa säännöissä: eurooppalainen otsikkotaso on lähtökohta, kansallinen soveltaminen määrittää, mitä laitokselta käytännössä vaaditaan. Rahoituslaitoksille tulee tähän päälle valvoja ylimääräisenä tasona, omine odotuksineen siitä, miten ilmastoriski otetaan huomioon liiketoiminnassa.
Asian ydin ei ole vain se, mitä sääntöjä sovelletaan, vaan se, kuka laitoksen sisällä on vastuussa mistä osasta, mitä todisteita siihen liittyy, ja mikä kontrolli osoittaa, että velvoitetta noudatetaan rakenteellisesti eikä satunnaisesti. Rahoituslaitoksessa tämä vastuu kulkee usein useiden osastojen läpi: riskienhallinnalla, compliance-toiminnolla, luottofunktiolla ja sijoitusfunktiolla on kullakin osa palapelistä. Ilman selkeää omistajaa jokaiselle velvoitteelle syntyy riski, että kenelläkään ei ole kokonaiskuvaa, vaikka valvoja tai tilintarkastaja juuri sitä kokonaiskuvaa haluaa nähdä. Se, miten johto rakentaa tämän kokonaiskuvan ja tekee sen todistettavaksi, on kuvattu sivulla miten johto osoittaa olevansa hallinnassa.
Rahoituslaitoksissa kestävyysraportointia käsitellään joskus tavanomaisen taloudellisen raportoinnin jatkeena, vaikka taustalla oleva data tulee aivan eri lähteistä: luottosalkuista, sijoitusmandaateista, vastapuolitiedoista. Tämä data ei ole aina saatavilla siinä muodossa, jota raportointi vaatii, ja sen keräämiseen kuluu aikaa, jota ei ole aina suunniteltu etukäteen. Sama valmisteluajan aliarviointi ilmenee muilla monimutkaisten ketjujen sektoreilla, kuten kuvataan sivulla miksi yritykset joutuvat yllättämään lainsäädännöllä, joka on ollut tiedossa pidempään. Rahoituslaitoksille riski on suurempi, koska ketju ei pääty omiin toimittajiin vaan jatkuu asiakkaiden salkkuihin asti.
Compliance Check kartoittaa, mitä velvoitteita tiettyyn laitokseen sovelletaan, kuka organisaation sisällä on vastuussa mistä velvoitteesta, mitä todisteita tarvitaan, ja mikä kontrolli osoittaa, että prosessi on kunnossa. Tämä ei korvaa oikeudellista neuvontaa eikä ole toinen sääntökokoelma lain rinnalla, vaan se on taso, joka tekee näkyväksi, pystyykö laitos osoittamaan, että se tekee sitä, mitä väittää tekevänsä. Työkalua rakennetaan tällä hetkellä. Se, joka haluaa käyttää sitä sen valmistuttua, voi ilmoittautua jonotuslistalle.
Velvoitteiden, omistajien, todisteiden ja kontrollien kartoittaminen on juuri sellaista työtä, joka on jaettavissa toistuviin tehtäviin: tietojen kerääminen, sääntelyyn yhdistäminen, sen kirjaaminen, kuka mistä allekirjoittaa. FTE TO AI tarjoaa työkartoituksen, joka laskee tehtävittäin, kuinka suuri osa siitä voidaan siirtää AI:lle, jotta compliance-tiimit näkevät, mistä vapautuu kapasiteettia arvioinnille, joka jää joka tapauksessa ihmistyöksi.
Vraag maar welke verplichting op u van toepassing is, en waaraan u dat kunt aantonen.
Answers come from this site’s knowledge base. Not tailored advice, and not a scan of your company.