ICT-ala ei useinkaan ajattele ensimmäisenä itseään, kun puhutaan kestävyyssäännöistä. Ohjelmistot, hosting, pilvipalvelut ja IT-palvelut tuntuvat alalta ilman piippua. Tämä mielikuva on harhaanjohtava. Datan takana oleva laskentateho, laitteistoketju ja riippuvuus energiasta ja harvinaisista raaka-aineista tekevät ICT-yrityksistä usealla rintamalla samanaikaisesti näkyviä: energiankäyttäjänä, hankkijana pitkässä ja usein läpinäkymättömässä toimitusketjussa, ja yhä useammin toimittajana muille aloille, joiden itsensä on noudatettava tiukempia sääntöjä. Se, joka työskentelee suurelle rahoitusalan tai rakennusalan asiakkaalle, saa kestävyystietoja koskevan kysymyksen takaisin tämän asiakkaan kautta, myös silloin kun oma yritys ei itse suoraan kuulu näiden sääntöjen alaisuuteen.
Kysymykseen "mitä ESG-sääntöjä sovelletaan ICT-alaan" ei ole kiinteää vastausta, koska mitään sääntöä ei ole kirjoitettu erityisesti ICT:tä varten. Sovellettavat velvoitteet seuraavat useiden tekijöiden yhdistelmästä: yrityksen koosta, siitä, onko kyseessä pörssiin listattu yritys, henkilötietojen tai kriittisen infrastruktuurin käsittelyn laajuudesta, ja asemasta sellaisten asiakkaiden ketjussa, joilla itsellään on raportointivelvoitteita. Ohjelmistoyritys, jossa on kourallinen työntekijöitä, kuuluu erilaisen järjestelmän alaisuuteen kuin pilvipalveluntarjoaja, joka toimittaa kriittisiä palveluita rahoitusalalle. Sama epäselvyys palaa esiin kysymyksessä siitä, mitä ESG-sääntöjä sovelletaan rahoituspalvelualaan: toimialan nimi ei määrää sovellettavaa järjestelmää, vaan yrityksen ominaisuudet.
EU-sääntely muodostaa perustan, mutta tapa, jolla jäsenvaltiot muuttavat tämän sääntelyn kansalliseksi lainsäädännöksi, vaihtelee. Kokoa koskevat määritelmät, raportointivelvoitteiden laajuus ja määräajat, joiden kuluessa velvoitteet on täytettävä, määritellään eri tavalla maasta riippuen. ICT-yritykselle, joka toimii useissa maissa, tai jolle emoyhtiön kautta toisessa maassa sovelletaan ryhmäraportointia, tämä tarkoittaa, että EU-sääntö itsessään ei riitä vastaukseksi. Kansallinen täytäntöönpano on aina asetettava sen rinnalle. Samainen kansallinen lisäys näyttelee osaa energia-alan ESG-velvoitteissa ja kiinteistöalaan sovellettavissa säännöissä: EU-teksti on aina lähtökohta, ei koskaan lopputulos.
Usein toistuvia aiheita ovat datakeskusten ja laskentakeskusten energiankulutus, laitteiston alkuperä ja käyttöikä, laitteiston toimitusketjun työolot, ja kysymys siitä, tuleeko kestävyystietoja toimittaa asiakkaille, joilla itsellään on raportointivelvollisuus. Se, sovelletaanko tiettyä velvoitetta, riippuu yrityksen tarkasta koosta, alasta, jolle toimitetaan, ja sijaintimaasta. Ajantasainen teksti asiaankuuluvasta sääntelystä, kynnysarvoineen ja määräaikoineen, löytyy siitä vastaavalta lainsäätäjältä tai valvontaviranomaiselta; tämä teksti muuttuu, ja laskeutumissivu ei ole paikka, jossa jäädytetään kynnysarvoja, jotka voivat muuttua huomenna.
ICT-yrityksille asema ketjussa on usein ratkaisevampi kuin oma koko. Ohjelmistoratkaisujen toimittaja rakennusalalle saa eteenpäin välitettyjä kysymyksiä materiaalinkäytöstä ja päästöistä, jotka alun perin kuuluvat rakennusalan velvoitteisiin. Sama mekanismi pätee energiayhtiöihin, kiinteistöosapuoliin ja rahoituslaitoksiin. Se, joka ei tiedä, mitä tietoa asiakas tarvitsee täyttääkseen omat velvoitteensa, kohtaa tämän usein vasta myöhäisessä vaiheessa. Tämä on yksi niistä kaavoista, jotka on kuvattu kohdassa tavat, joilla yritykset joutuvat lainsäädännön yllättämiksi: ei oma ala, vaan asiakkaan ala määrää joskus, mitä kysytään.
Sen tietäminen, mitä sääntöjä yritykseen sovelletaan, on ensimmäinen askel. Seuraava kysymys on, voiko hallitus osoittaa, että se tuntee nämä velvoitteet, on nimennyt niille omistajan ja on varustanut ne näytöllä. Tämä ero tietämisen ja osoitettavuuden välillä on keskeinen kuvauksessa siitä, miten hallitus osoittaa olevansa hallinnassa: luettelo velvoitteista, joilla ei ole omistajaa ja näyttöä, tarjoaa käytännössä vähän tukea tarkastuksessa tai auditoinnissa.
csrdcompliance.net-sivustolle kehitteillä oleva Compliance Check kokoaa näitä velvoitteita yhteen yrityskohtaiseen yleiskatsaukseen: mikä sääntö on sovellettavissa, kuka organisaation sisällä on siitä vastuussa, mitä näyttöä tarvitaan ja mikä kontrolli siihen liittyy. Työkalu on vielä kehitteillä. Se, joka haluaa käyttää sitä sen valmistuessa, voi ilmoittautua jonotuslistalle.
Kun on selvää, mitä velvoitteita sovelletaan ja kuka niistä vastaa, seuraa luonnollisesti kysymys siitä, kuinka paljon aikaa toteutus vie ja mikä osa siitä on automatisoitavissa. Näytön kerääminen, asiakirjojen ylläpito ja tarkastusten toistaminen ovat tehtäviä, jotka voidaan jakaa hyvin osiin. FTE TO AI:n työskennelaskuri laskee tehtäväkohtaisesti, kuinka suuri osa tästä työstä on siirrettävissä AI:lle, jotta hallitus ei tiedä vain, mitä on tehtävä, vaan saa myös realistisen kuvan siitä, mikä siitä jää pysyvästi aikaa vieväksi ja mikä ei.
Vraag maar welke verplichting op u van toepassing is, en waaraan u dat kunt aantonen.
Answers come from this site’s knowledge base. Not tailored advice, and not a scan of your company.